Kenon Tulevaisuus – Mitä Uudistuksia Voimme Odottaa Klassikkopeliltä?

Keno on suosittu arvontapeli, jossa valitaan kupongille yksi tai useampi rivillinen numeroita. Niiden valitsemisen jälkeen jäädään jännittämään arvontaa, josta toivotaan mahdollisimman montaa osumaa.

Toisin kuin lotoissa, kenossa voi itse päättää riville tulevien numeroiden määrän. Kenossa onkin useita eri tasoja, joiden voittokertoimet vaihtelevat. Pelatessa voi panostaa hieman vähemmän ja tavoitella pienempiä kertoimia tai suunnata korkeammille kenotasoille isompien voittokertoimien perässä.

Keno on kokenut useita päivityksiä vuosien varrella, ja niitä saadaan todennäköisesti myös tulevaisuudessa. Se kuuluu myös nettikasinoiden pelivalikoimaan, joilla vaihtoehtojen määrä on vielä monipuolisempi.

Keno kuuluu kotimaisten pelaajien suosikkeihin

Keno historia ulottuu Suomessa jo 1980-luvulle, jolloin se saapui peliautomaatteihin. Ensin Korttikeno-pelin muodossa ja myöhemmin numerokenona.

Nykyisen kaltaiseen suosioon peli nousi kuitenkin vasta 2000-luvun alkupuolella, kun Keno tuli Veikkauksen valikoimiin. Siitä tuli lottojen tapainen arvontapeli, jonka rivejä ostettiin täyttämällä kuponki kioskilla. Myöhemmin pelaaminen siirtyi nettiin, ja arvontojen määrä kasvoi kolmeen päivässä.

Nykyään Veikkauksen Keno on yksi kotimaisten pelaajien suosikeista, ja moni pelaaja ostaa sen rivejä säännöllisesti. Kenon löytää myös nettikasinoilta, joilla ei tarvitse odottaa pitkiä aikoja pelikierrosten ratkeamista.

Erityisen hyvän pelivalikoiman kenon kohdalla tarjoavat uudet pikakasinot, joiden valikoimista löytää kaikki tuoreimmat pelijulkaisut. Kymmenien eri kenopelien lisäksi voi etsiä suosikit tuhansien kolikkopelien joukosta, istua livekasinon rulettipöytään tai viihtyä show-pelien parissa.

Pikakasinoilla myös pelitapa on sujuva, ja pelitilille kirjaudutaan pankkitunnuksilla. Samalla hoituu talletus, ja kenokierrokset pääsee aloittamaan heti. Jos arvonnoissa on mukana tuuria, saa voitot kotiutettua jopa välittömästi.

Keno arvonta poistunut televisiosta

Keno on kokenut useita uudistuksia vuosien varrella, eivätkä kaikki niistä ole olleet pelaajien mieleen. Yksi tällaisista on perinteisen arvonnan poistuminen televisiosta, joka tapahtui vuoden 2024 loppupuolella.

Sen myötä arvontaa ei ole voinut enää seurata suorana television välityksellä, vaikka itse arvonta ei muuttunut. Kierroksen numerot ja rivit saadaankin edelleen samalla laitteistolla, mutta kenonumerot joutuu tarkistamaan netistä arvonnan katsomisen sijaan.

Muutosta perusteltiin tottumusten muuttumisella, koska televisiota ei enää katsota samalla tavalla kuin ennen. Osalle pelaajista Keno arvonta on ollut kuitenkin osa päiväohjelmaa, eikä sen loppuminen ollut mieluisa päivitys.

Nettikasinoilla suunta on kuitenkin ollut toinen, ja livekasinon show-pelit ovat nousseet suosioon. Ne tekevät arvonnasta viihteellisen kokemuksen, joka on tärkeä osa pelaamista. Ominaisuudet ja pelin idea vaihtelevat, mutta kaikki pelataan studiossa pelinhoitajan kanssa.

Keno ei kuulu suoraan livekasinon pelivalikoimaan, mutta moni hyödyntää perinteistä lottokonetta numeroita arpoessaan. Siksi pelit sopivatkin hyvin myös kenon ystäville, ja mukaan voi liittyä milloin vain.

Kenon korotetut kertoimet saa tulevaisuudessa jatkoa

Veikkauksen Kenon uudistuksiin kuuluvat myös korotetut kertoimet, joita voi tavoitella ainoastaan tiettyinä ajankohtina. Kampanja kestää yleensä viikon, ja sen aikana kaikki voitot maksetaan tavallisesti suurempina.

Korotetut voitot eivät edellytä pelaajilta lisäpanoksia, vaan ne ovat tarjolla kaikille voittajille. Se koskee myös suurempia voittoluokkia, ja kampanjan aikana voitot kasvavat 1,2-kertaisiksi tavalliseen nähden.

Kampanja on ollut suosittu, joten Kenon korotetut voitot nähdään todennäköisesti valikoimissa vielä useita kertoja tulevaisuudessa.

Nettikasinoiden kenopeleissä samaa tarjoavat lisäkertoimet, joita monesta pelistä löytyy. Niitä voi kerätä erilaisissa bonuspeleissä, joihin pääsee mukaan keräämällä tietyn yhdistelmän tai rivin. Joskus lisäkertoimia saattaa olla jaossa isosti, jolloin alkuperäinen voittokerroin kasvaa huomattavasti suuremmaksi.

Vaikuttaako lainsäädännön muutos kenon pelaamiseen?

Viimeisen vuoden suurin keskustelunaihe rahapelaamiseen liittyen on ollut lisenssijärjestelmään siirtyminen, joka on tarkoitus aloittaa vaiheittain vuoden 2026 alusta. Pelaajille uudistus näkyy vasta vuoden 2027 alusta, kun ulkomaiset Suomen lisenssin saaneet toimijat voivat aloittaa pelien tarjoamisen.

Kenon pelaajia saattaa mietityttää, miten uudistus vaikuttaa suosikkipeliin. Todennäköisesti vaikutus jää pieneksi, koska Keno jää lottopelien ohella edelleen Veikkauksen monopolin alle. 

Veikkaus jakautuu kuitenkin kahteen osaan, joista toinen hoitaa Kenoa ja muita yksinoikeusjärjestelmän alla olevia pelejä. Toinen osa kilpailee vapailla markkinoilla, mutta molemmat tarvitsevat erillisen lisenssin toiminnalleen.

Kenoa voi pelata edelleen myös lisenssijärjestelmän ulkopuolella, koska pelaajille ei aseteta rajoituksia. Pelisivustot voi valita vapaasti, mutta nykyisten vaihtoehtojen rinnalle tulee Suomen omalla lisenssillä toimivat kasinot.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *